Summary information

Study title

Inkerinsuomalaiset paluumuuttajat 2008-2013

Creator

Jasinskaja-Lahti, Inga (Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta)
Renvik, Tuuli Anna (Helsingin yliopisto. Avoin yliopisto)

Study number / PID

FSD3315 (FSD)

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3315 (URN)

10.60686/t-fsd3315 (DOI)

Data access

Restricted

Series

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Yksittäiset aineistot, jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan.

Abstract

Kyselyissä tutkittiin Suomeen muuttaneita inkerinsuomalaisia ja heidän kotoutumistaan. Teemoina olivat muun muassa muuttamisen motiivit, integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan, sosiaalinen hyvinvointi, suomalainen ja venäläinen kulttuuri sekä arvot. Aineisto koostuu neljästä vuosien 2008-2013 aikana samalle joukolle toteutetusta kyselystä, joista ensimmäinen kysely kerättiin Venäjällä ennen vastaajien muuttoa. Tutkimusaineistoista kolme ensimmäistä on kerätty Suomen Akatemian rahoittamassa INPRES-hankkeessa ja neljäs kysely LADA -tutkimushankkeessa vuosien 2008-2013 aikana (hankenumerot 123297 ja 257079). Hankkeiden avulla pyrittiin saamaan lisätietoa inkerinsuomalaisten paluumuuttajataustaisten maahanmuuttajien kotoutumisesta. Kyselyissä käytettiin osin samoja kysymyksiä, mutta esitystavat saattoivat hieman vaihdella vuosittain. Aineisto kerättiin venäjänkielellä, mutta data on suomen- ja englanninkielinen. Koska data ei sisällä kaikkia kyselylomakkeen kysymyksiä, alla on kuvailtu vain datassa olevat muuttujat. Kyselyiden alussa vastaajalta kysyttiin sosiodemografisia muuttujia esimerkiksi perheeseen, asumiseen, työntekoon, uskontoon ja koulutukseen liittyen. Ensimmäisessä kyselyssä, joka on neljästä aineistoista laajin, tiedusteltiin Suomeen muuton suunnittelusta ja siihen vaikuttavista asioista sekä kenen kanssa vastaaja muuttaa. Muuttoa motivoiviksi asioiksi ehdotettiin esim. taloudellista tilannetta, lähtömaan konflikteja sekä koulutus- ja työmahdollisuuksia. Vastaajalta kysyttiin myös, mistä on saanut tietoa paluumuuttoon liittyen ja kuinka siihen on valmistautunut kuten esim. suomen kieltä opettelemalla. Eri kyselyissä toistuivat kysymyspatteristot omiin arvoihin, asenteisiin ja ennakkoluuloihin suomalaisia ja venäläisiä koskien. Vastaajalta tiedusteltiin erilaisten luonnekuvausten ja toimintojen perusteella, onko hän samanlainen kuin väitteen henkilö. Samoin kysyttiin, ovatko tyypilliset suomalaiset ja venäläiset väitteen kaltaisia. Samoin toistuivat...
Read more

Methodology

Data collection period

2008

Country

Suomi, Venäjä

Time dimension

Pitkittäisaineisto: kohortti/tapahtuma-aineisto

Analysis unit

Henkilö

Universe

Suomeen muuttoa suunnittelevat inkerinsuomalaiset

Sampling procedure

Ei-todennäköisyysotanta: itsestään muotoutunut näyte

Kind of data

Kvantitatiivinen

Data collection mode

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Access

Publisher

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Publication year

2020

Terms of data access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Related publications

  • Mähönen, T. A., & Yijälä, A. (2016). Inkerinsuomalaisten paluumuuttajien kotoutuminen Suomeen. Helsingin kaupunki, Tietokeskus.
  • Pihko, S. (2015). Inkerinsuomalaiset Venäjällä: Inkerinsuomalaisten puhetta paluumuuton vetävistä ja työntävistä tekijöistä sekä inkeriläisyhteisön tulevaisuudesta Venäjällä. Julkaisematon sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto: Sosiaalitieteiden laitos.
  • Jasinskaja-Lahti, I., Mähönen, T. A., & Ketokivi, M. (2012). The dynamics of ethnic discrimination, identities and outgroup attitudes: A pre-post longitudinal study of ethnic migrants. European Journal of Social Psychology, 42(7), 904-914.
  • Jasinskaja-Lahti, I., Mähönen, T. A., & Liebkind, K. (2012b). Identity and attitudinal reactions to perceptions of intergroup interactions among ethnic migrants: A longitudinal study. British Journal of Social Psychology, 51(2), 312-329.
  • Jasinskaja-Lahti, I., Mähönen, T. A., Varjonen, S., Arnold, L., Yijälä, A. & Jurva, K. (2013). Two perspectives on diaspora migrant identities: The case of Ingrian Finns. Teoksessa E. Tartakovsky (toim.), Immigration: Policies, Challenges and Impact. Nova Science.
  • Jasinskaja-Lahti, I., & Yijälä, A. (2011). The model of pre-acculturative stress. A longitudinal study of potential migrants from Russia to Finland. International Journal of Intercultural Relations, 35(4), 499-510.
  • Jasinskaja-Lahti, I., Mähönen, T. A., Varjonen, S., Arnold, L., Yijälä, A., Jurva, K., & Kinunen, T. (2012). Identities and integration in the context of ethnic migration: A longitudinal, multi-pronged approach to studying Ingrian-Finnish migrants. Diaspora 1/2012, 178-196.
  • Jasinskaja-Lahti, I., Mähönen, T. A., Varjonen, S., Arnold, L., Yijälä, A., & Jurva, K. (2012). Identities and integration in the context of ethnic migration: A longitudinal, multi-pronged approach to studying Ingrian-Finnish migrants. Siirtolaisuus 1/2012, 3-12.
  • Lönnqvist, J.-E., Jasinskaja-Lahti, I., & Verkasalo, M. (2011). Personal Values before and after Migration: A Longitudinal Case Study on Value Change in Ingrian-Finnish Migrants. Social Psychological and Personality Science, 2(6), 584-591.
  • Lönnqvist, J. E., Jasinskaja-Lahti, I., & Verkasalo, M. (2013a). Group-Level and Intraindividual Stability of National Stereotypes A Four-Year Longitudinal Study on Ingrian Finn Immigrants Pre-and Postmigration Stereotypes of a Typical Finn. Journal of Cross- Cultural Psychology, 44(5), 765-785.
  • Lönnqvist, J. E., Jasinskaja-Lahti, I., & Verkasalo, M. (2013b). Rebound effect in personal values: Ingrian Finnish migrants values two years after migration. Journal of Cross-Cultural Psychology, 44(7), 1122-1126.
  • Lönnqvist, J., Leikas, S., Mähönen, T. A., & Jasinskaja-Lahti, I. (2015). The mixed blessings of migration - Psychological and social well-being over the course of migration. European Journal of Social Psychology, 45(4), 496-514.
  • Lönnqvist, J., Yijälä, A., Jasinskaja-Lahti, I., & Verkasalo, M. (2012). Accuracy and contrast in national value stereotypes - A Case study using Ingrian-Finns as bi-cultural experts. International Journal of Intercultural Relations, 36(2), 271-278.
  • Mähönen, T. A. (2015). Predicting immigrant integration: common denominators and individual trajectories, teoksessa E. Heikkilä, A. Kostiainen, I. Söderling, & J. Leinonen, Participation, Integration, and Recognition: Changing Pathways to Immigrant Integration (s. 21-31). Migration Studies C24 / Histories 4. Turku: Siirtolaisuusinstituutti.
  • Mähönen, T. A., & Jasinskaja-Lahti, I. (2012). Anticipated and perceived intergroup relations as predictors of immigrants identification patterns: A follow-up study. European Psychologist, 17(2), 120-130.
  • Mähönen, T. A., Jasinskaja-Lahti, I., & Ketokivi, M. (2014). Mapping the individual-level dynamics of perceived discrimination and attitudes toward multiculturalism and cultural maintenance: A pre-post study of migration. International Journal of Intercultural Relations, 39(1), 124-135.
  • Mähönen, T. A., Leinonen E., & Jasinskaja-Lahti, I (2013). Met expectations and the wellbeing of diaspora immigrants. A longitudinal study. International Journal of Psychology, 48(3), 324-333.
  • Mähönen, T. A., & Jasinskaja-Lahti, I. (2015a). Meet me halfway: Socio-cultural adaptation and perceived contact willingness of host nationals as predictors of immigrants threat perceptions. Journal of Community & Applied Social Psychology, 26(2), 125-135.
  • Mähönen, T. A., & Jasinskaja-Lahti, I. (2015b). The ironic effect of national identification on support for collective action. European Journal of Social Psychology, 45(5), 567-574.
  • Mähönen, T. A., & Jasinskaja-Lahti, I. (2016). Ramifications of positive and negative contact experiences among remigrants from Russia to Finland. Cultural Diversity & Ethnic Minority Psychology, 22(2), 247-255.
  • Mähönen, T. A., Varjonen, S., Prindiville, N., Arnold, L., & Jasinskaja-Lahti, I. (2015). Boundaries of National Belonging in Ingrian Finnish Return Migration: A Multi-level Perspective. Nordic Journal of Migration Research, 5(3), 126-134.
  • Yijälä, A., Lönnqvist, J. E., Jasinskaja-Lahti, I., & Verkasalo, M. (2011). Values as predictors of anticipated socio-cultural adaptation among potential migrants from Russia to Finland. Journal of Community & Applied Social Psychology, 22(2), 95-110.
  • Yijälä, A., & Jasinskaja-Lahti, I. (2010). Pre-migration acculturation attitudes among potential ethnic migrants from Russia to Finland. International Journal of Intercultural Relations, 34(4), 326-339.