Summary information

Study title

Terveydenhuollon vuokratyö 2006

Creator

Palukka, Hannele (Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos)
Tiilikka, Tiina (Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos)

Study number / PID

FSD2516 (FSD)

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2516 (URN)

10.60686/t-fsd2516 (DOI)

Data access

Restricted

Series

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Yksittäiset aineistot, jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan.

Abstract

Kysely on osa vuonna 2006 käynnistynyttä Vuokratyöntekijänä hyvinvointipalvelurakenteen murroksessa -hanketta. Samassa hankkeessa toteutetut haastattelut on arkistoitu tunnuksella FSD2517. Tutkimuksessa kartoitettiin aluksi vastaajien työllistymiseen liittyviä asioita kysyen muun muassa, millainen ensimmäinen työpaikka oli, kuinka kauan tätä joutui hakemaan valmistumisen jälkeen sekä ovatko vastaajat olleet työttömänä viimeisen kolmen vuoden aikana. Lisäksi kysyttiin kokonaistyöskentelyaikaa terveydenhuollon alalla, viikoittaista työaikaa yhteensä sekä viikoittaista työaikaa vuokratyössä. Seuraavaksi pyydettiin kertomaan kolme syytä vuokratyön tekemiseen ja kertomaan, minkä luonteista vuokratyö on viime aikoina ollut (esimerkiksi säännöllinen päivätyö tai päivystystyö viikonloppuna). Lisäksi selvitettiin, millaisilla työpaikoilla vastaajat ovat toimineet, ovatko he kokeneet työsuhdetta koskevan muutoksen, kuten irtisanomisen tai lomautuksen sekä ovatko he toimineet esimiesasemassa vuokratyösuhteessaan viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tämän jälkeen kysyttiin, millaisia ovat tulevaisuuden näkymät vuokratyömahdollisuuksien suhteen, onko ammattiliiton vuokratyösuhteista jäsenistöä koskeva edunvalvonta riittävää sekä onko vastaajilla mahdollisuutta kääntyä luottamushenkilön tai työsuojeluvaltuutetun puoleen. Myös fyysisen tai henkisen väkivallan kohtaamisesta vuokratyössä tiedusteltiin. Yleisesti vuokratyöhön liittyen kysyttiin vielä muun muassa, missä määrin vastaajat voivat vaikuttaa työssään asioihin, kuten potilaan kokonaishoitoon, hoitovastuuseen ja oman ajankäyttöön sekä haittaavatko asiat, kuten hallinnollisen työn paljous, puutteellinen perehdytys ja epätietoisuus omasta asemasta vuokratyön tekemistä. Seuraavissa kysymyksissä selvitettiin olosuhteita siinä toimipisteessä, missä vastaajat tällä hetkellä pääsääntöisesti työskentelevät vuokratyössä. Tähän liittyen esitettiin väittämiä esimerkiksi työpaikan ilmapiiristä, työntekijöiden vuorovaikutuksesta sekä...
Read more

Methodology

Data collection period

04/2006 - 05/2006

Country

Suomi

Time dimension

Poikkileikkausaineisto

Analysis unit

Henkilö

Universe

Kohdeyrityksen työntekijät, jotka olivat tehneet vuokratyötä viimeisten kolmen kuukauden aikana kyselyn vastaanottohetkestä katsoen

Sampling procedure

Kokonaisaineisto

Kind of data

Kvantitatiivinen

Data collection mode

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake
Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Access

Publisher

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Publication year

2011

Terms of data access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Related publications

  • Palukka, Hannele & Tiilikka, Tiina (2007). Vuokratyöntekijänä hyvinvointipalvelurakenteen murroksessa [verkkodokumentti]. Helsinki: Palkansaajasäätiö & Tampere: Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos & Helsinki: Työsuojelurahasto. http://www.tsr.fi/tsarchive/files/TietokantaTutkittu/2005/105289Loppuraportti.pdf [viitattu 6.4.2011].
  • Palukka, Hannele & Tiilikka, Tiina (2008). Terveydenhuollon vuokratyö - joustava ja vapaa työn muoto? Työelämän tutkimus 6(2), 173-184.
  • Palukka Hannele & Tiilikka Tiina (2011): Temporary agency work in the health care sector - greater flexibility and freedom in the workplace? Work, organization, labour & globalization Vol 5, nro 1. Pp.110-126.