Summary information

Study title

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2002

Creator

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)

Study number / PID

FSD1300 (FSD)

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1300 (URN)

10.60686/t-fsd1300 (DOI)

Data access

Restricted

Series

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimukset

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuosittaiset turvallisuus- ja ulkopoliittisiin teemoihin sekä maanpuolustukseen liittyvät kyselytutkimukset selvittävät suomalaisten turvallisuuspoliittisia mielipiteitä ja asenteita sekä niiden muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tietoarkistoon on arkistoitu aineistot vuodesta 1992.

Abstract

Tutkimuksessa kartoitettiin vastaajien näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidosta, sotilaallisesta liittoutumisesta ja sen eri vaihtoehdoista. Edelleen kysyttiin, pitäisikö myös Suomen hakea Naton jäsenyyttä, jos Baltian maat hyväksytään liiton jäseniksi. Lisäksi tiedusteltiin mielipiteitä puolustusvoimille myönnettävistä varoista, Suomen puolustusjärjestelmästä sekä YK:n, EU:n ja Naton johtamista rauhanturvatehtävistä. Vastaajilta kysyttiin, miten he suhtautuvat siihen, että EU on ottamassa itselleen myös sotilaallisia tehtäviä. Lopuksi tarkasteltiin turvattomuutta ja turvallisuutta kysymällä esimerkiksi, miten työllisyystilanne, EU:n itälaajentuminen, Venäjän kehitys, ydinvoiman käyttö, kansainvälinen terrorismi sekä Irakin tilanne vaikuttavat Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen. Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan sukupuoli, ikäryhmä, työmarkkina- ja ammattiasema, siviilisääty, koulutus, asuinlääni, internetin ja matkapuhelimen käyttö, puolue, jonka ehdokasta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt sekä perheen tuloluokka.

Methodology

Data collection period

25/10/2002 - 13/11/2002

Country

Suomi

Time dimension

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Analysis unit

Henkilö

Universe

Suomen 15 - 74-vuotias väestö

Excludes: Ahvenanmaa

Sampling procedure

Ei-todennäköisyysotanta: kiintiöpoiminta

Kind of data

Kvantitatiivinen

Data collection mode

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Access

Publisher

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Publication year

2003

Terms of data access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Related publications

  • Tiedotteita ja katsauksia 1/2002 (2002). Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS.
  • 16.12.2002 Bulletins and Reports 1/2002 (2003) [online]. Helsinki: Advisory Board of Defence Information, ABDI. http://www.defmin.fi/en/tasks_and_activities/media_and_communications/the_advisory_board_for_defence_information_abdi/bulletins_and_reports/16.12.2002_bulletins_and_reports_1_2002.647.news [cited 7 Feb. 2014].